Kansallismielisten ja isänmaallisten farssit ja tragediat

Nationalismin, sellaisena kuin se esiintyy monen tälläkin palstalla kirjoittavan kansallismielisen näkemyksissä, tavoite on homogenisoida yhteiskunta poistamalla kilpailevien näkemysten legimiteetti propagandan menetelmin. Keskustelupalstoilla tämä strategia jopa toisinaan toimii.

Päämäärä näyttäisi olla kaiken kattava poliittisten mielipiteiden homogenisointi jonkin usein imaginaarisen yleiskäsitteen suojiin. Yleiskäsitteet vain heidän tapauksessaan ovat tyhjiä ja sisällyksettömiä. Retoriset kikat eivät pysty antamaan käsitteille tyydyttävää sisältöä. Tätä olen käsitellyt mm. muutamassa aiemmin tällä palstalla julkaistussa blogissani.

Palstan kansallismielisten ja isänmaallisten kovin kammoama Karl Marx sanoi monesta asiasta jotakin. Harvasta asiasta olen Marxin kanssa samaa mieltä, mutta Marx esitti toisinaan myös relevantteja näkemyksiä. Oma suosikkini Marxin sanomisista kuuluu suunnilleen seuraavasti: ”Kukin poliittinen suuntaus ja ideologia esiintyy ihmiskunnan historiassa kahdesti: ensin tragediassa ja toisen kerran farssissa.”

Kansallismielisyyden ja (ääri)isänmaallisuuden tragedia on nähty kahden maailmansodan muodossa. Nyt on käynnissä em. suuntausten farssi. Nykyisten kansallismielisten ja isänmaallisten jutut, tavoitteet ja toimenpide-ehdotukset täyttävät farssin kriteerit. Heidän parodioimisensa on myös tullut myös mahdottomaksi, sillä he tekevät sen ihan itse.

Nykyiset kansallismieliset ja isänmaalliset pyrkivät operoimaan ”kansan” nimissä tavoitellen legitimiteettiä omalle agendalleen. Demokratia halutaan esittää ”kansan syvien rivien” näkemyksenä asioiden tilasta, mutta samalla kansan syviä rivejä kuitenkin edustavat internetin ihmeellisessä maailmassa kovinta ääntä pitävät. Jos demokratian tärkeimpänä kriteerinä taas pidetään äänioikeutettujen äänestyskäyttäytymistä, niin nykymuotoinen kansallismielisyys ja isänmaallisuus eivät nauti enemmistön tukea; ei ainakaan Suomessa.

Kansallismielisyyden ja ääri-isänmaallisuuden tragediavaiheessa ilmiöt kiteytyivät totalitarismiin johtaneeseen autoratiivisuuteen. Traagiset henkilökultit elivät vahvoina tuossa vaiheessa. Farssissakin pyritään rakentamaan henkilökultteja. Muutama suomalainenkin haluaa ”vahvaksi johtajaksi” pyrkien rakentamaan omaa henkilökulttiaan. Tavallisesti tuloksena on kuitenkin koomisen demagogin henkilökuva.

Lähes sata vuotta sitten Lordi Acton (1919, 289) sanoi: ”Vapaus edistää diversiteettiä ja diversiteetti säilyttää vapautta.”  Tällaisen Actonin havainnon nykymuotoiset kansallismielisyys ja isänmaallisuus pyrkivät kieltämään. Demagogit ovatkin joutuneet käyttämään sellaista ”uuskieltä”, joka ei oikeastaan merkitse mitään. Jos jollekin jokin merkitys löytyy, niin sekin on osa farssia. Lopulta kansallismieliset ja isänmaalliset ovat enemmän postmoderneja kuin postmodernistit.

* * *

Acton, Lord (1919). Nationality. Pp. 270-300 in The History of Freedom and Other Essays. London: Macmillan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu