IlkkaSalo kaikenlaista kritiikkiä

Kansallismielisten pakkomielteisyys Orwellin mukaan

Toukokuussa 1945 George Orwell julkaisi tekstin Notes on Nationalism. Teksti on yhä edelleen ajankohtainen.

Orwell toteaa nationalismin olevan pakkomielteistä ja hän perustelee argumenttiaan mm. seuraavasti:

Juuri kukaan kansallismielinen ei puhu tai kirjoita muusta kuin oman ”valtayksikkönsä” ylivertaisuudesta. Kansallismielisen on jotakuinkin mahdotonta piilottaa suuntautumistaan. Pienikin kritiikki omaa yksikköä kohtaan tai kilpailevan ajattelun kiittäminen, johtaa epämukavuuden tunteeseen, josta kansallismielisen on peräydyttävä nopeasti. Jos yksikö on esimerkiksi jokin olemassa oleva maa, kansallismielinen julistaa yksikön ylivertaisuutta ei pelkästään sotilaallisesti vaan myös poliittisten hyveiden tasolla. Sama pätee tuon yksikön kieleen, kirjallisuuteen, muuhun taiteeseen ja urheiluunkin.

Kansallismielinen kiinnittää myös huomiota asukkaiden fyysiseen kauneuteen, ilmastoon, maisemaan ja ruokakulttuurin. Kaikki nämä ovat ylivertaisia. Kansallismielisellä on sentimentaalinen suhtautuminen mm. lippuihin. Kansallismielisellä näyttäisi olevan pakkomielle siitä mitä uutisotsikot sanovat ja missä järjestyksessä juuri hänen yksiköstään.

Kansallismielisellä on kyky olla näkemättä samankaltaisuuksia joukossa faktoja. Samoin kansallismielisellä on kyky sulkea korvansa faktoilta, olivatpa faktat hänen näkemystään puoltavia tai ei. Edelleen kansallismielinen on kyky olla näkemättä oman puolensa tekemiä rikkeitä ja rikoksia. (Tässä kohtaa Orwell esittää pitkän listan alkaen kidutuksista)

Menneisyys vaivaa kansallismielistä ja tästä johtuen menneisyyttä täytyy muuttaa. Kansallismielinen viettääkin merkittävän osan aikaansa fantasiamaailmassa, jossa tapahtumat tapahtuvat juuri siten kuin kansallismielisen mukaan niiden pitäisikin tapahtua. Kansallismielinen pyrkii saamaan historiankirjoihin oman fantasiansa aina kuin se suinkin on mahdollista.

Realiteettien pakeneminen ja välinpitämättömyys faktoja kohtaan edellyttää kansallismieliseltä näiden hänen kannaltaan ikävien tekijöiden pakkomielteistä poissulkemista.

Sanoi tuo Orwell artikkelissaan muutakin, mutta tämä tällä kertaa.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Kansallismieliset puhuvat oikeudesta elää ja selvitä.

Natsit puhuivat ylivertaisuudesta. Ja nykyään siitä puhuu imaamit.

Kansallismielisyys näkyy myös urheilussa.

"Kansallismielinen kiinnittää myös huomiota asukkaiden fyysiseen kauneuteen"

Eikös nämä sofioksaset sun muut vassarit aina hauku suomalaisa rumiksi ja värittömiksi töpselineniksi? ;)

"Menneisyys vaivaa kansallismielistä ja tästä johtuen menneisyyttä täytyy muuttaa."

Mistähän tämänkin uskomuksen keksit?

Käyttäjän IlkkaSalo1 kuva
Ilkka Salo

"Mistähän tämänkin uskomuksen keksit?"

Sen sanoi George Orwell blogissa mainitussa artikkelissaan.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Näin hän tosiaan esittää ;)
Se oli novelli. Novelli on fiktiivinen kertomus.

Orwellin tekstit ovat "väärällään hienostunutta ironian, sarkasmin ja kuivan huumorin käyttöä."

Vasemmistoonkin hän viittaa kirjoituksessa ”Literature and the Left” (1943). Vain typerykset arvottavat.. "And if anyone says that this kind of thing doesn’t happen, I answer merely: look up the literary pages of the Left Wing press.”

Käyttäjän IlkkaSalo1 kuva
Ilkka Salo Vastaus kommenttiin #3

Taidat sekoittaa tuon artikkelin "Notes on Nationalism" Orwellin kaunokirjalliseen tuotantoon. Kyseessä on itsenäinen artikkeli, Orwellin oma analyysi tilanteesta toukokuuussa 1945.
Koko teksti löytyy mm. tuolta:
http://www.resort.com/~prime8/Orwell/nationalism.html

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Kansallismielisyys näkyy myös urheilussa."

Niinhän muuan tummaihoinen ranskalaisurheilija taisi sanoa taannoin, että "Silloin kun teemme terroritekoja, olemme tummaihoisia muslimeja, mutta silloin kun voitamme kultamitaleita, olemme ranskalaisia" (suurin piirtein noin.)

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

#1 ”Eikös nämä sofioksaset sun muut vassarit aina hauku suomalaisa rumiksi ja värittömiksi töpselineniksi? ;)”
M.O.T.
Orwell: ”Kansallismielinen viettääkin merkittävän osan aikaansa fantasiamaailmassa, jossa tapahtumat tapahtuvat juuri siten kuin kansallismielisen mukaan niiden pitäisikin tapahtua.”

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Ei pitäisi näin tapahtua, mutta valitettavasti joskus tuollaista töpselineniksi nimittelyä on tapahtunut.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Mielenkiintoinen juttu. Orwell kuvailee vasemmistoa omituiseksi, kun vasemmisto innostui kaverista, joka keitti elävältä satoja kommunisteja. Orwell arveli, että vasemmisto ei välittänyt tai ei vain uskonut, että niin oli tapahtunut. Orwellin mukaan vasemmisto siis halusi muuttaa historiaa, tai ei vain välittänyt siitä ;)

"..boiled hundreds of Communists alive, and yet within ten years he had become one of the heroes of the Left." - "..so it was felt that the boiling of the Communists ‘didn't count’, or perhaps had not happened."

Tuon perusteella vasemmisto on ennemminkin se, jolle Orwell nauraa historian unohtamisesta ;)

Käyttäjän IlkkaSalo1 kuva
Ilkka Salo

Nyt vähän siirrät maalitolppia, mutta menköön nyt...

Orwell oli oikein hyvä naljailemaan kaikille. Tuossa blogissa mainitussa artikkelissa Orwell kirjoittaa myös: "Trotskilaiset ovat kaikkialla vainottu vähemmistö."

Samuli Karjalainen

Muunlaista kansallismielisyyttä ei siis Orwellin kuvaileman lisäksi ole olemassa. Koti, uskonto ja isänmaan ovat siis pahoja sanoja. Kulttuurievoluutiotakaan ei ilmeisesti ole olemassa.

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen

Aijai...

Kun olet kirjoittanut 8 negatiivistä blogikirjoitusta kansallismielisistä elokuun puolikkaan aikana, on pakko huomauttaa omasta kansallismielisten vastaisesta pakkomielteestäsi.

Peilaa kirjoituksiasi kansallismielisten vastaisuuden "valtayksikön" yliarvostukseen.

Kirjoituksiesi ansiosta aion hakea perussuomalaisten jäsenyyttä, kun heidät liitetään eniten kansallismielisiin, mitä se ikinä kenelle tarkoittaakaan.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#11
Kirjoituksiesi ansiosta aion hakea perussuomalaisten jäsenyyttä
..............

Ihan hyvä syy liittyä kyseiseen puolueeseen koska toisten ihmisten vihaaminen on kyseisen puolueen ensimmäinen, ellei peräti ainoa agenda.

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen

Jos kerran tahdot nähdä asian niin, en estä näkemystäsi. Kirjoitukset eivät ole ensimmäinen eikä ainoa peruste.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Nyt meni ihan pieleen. Mitään ylivertaisuutta ei ole, vaan kaikki kansat ovat yhtä tärkeitä, säilyttämisen arvoisia.

Nationalismi on siis sen ymmärtämistä, että kansoilla on itsemääräämisoikeus. Kaikilla kansoilla. Ja kaikkia kansoja pitää arvostaa yhtä paljon, kuin omaa.

Jos mennään ylivertaisuusjuttuihin, tulee vastaan hyvin äkkiä imperialismi, ja se on nationalismin (yo. määritelmä) kanssa ristiriidassa.

Orwell oli vähän pihalla?

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Kyllä se Orwell oli aika paljon pihalla, mutta sitähän ei avaajakaan avauksessaan tarkoituksellisesti kiistänyt(?) Jos olisi tarvetta lähdekritiikkiin, se ehkä alkaisi termistä kansallismielisyys. Nyt se alkaa siitä, että "Orwelkin on kirjoittanut".

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset