IlkkaSalo kaikenlaista kritiikkiä

Kansallismielisten kuvitteelliset viholliskuvat

Jussi Pakkasvirran ja Pasi Saukkosen toimittamassa artikkelikokoelmassa Nationalismit (2005) Marja Vuorinen käsittelee omassa osuudessaan mm. viholliskuvia.

Poimitaan tähän muutama huomio perustuen Vuorisen artikkeliin.

1. Tie erilaisuuden havaitsemisesta aktiivisiin viholliskuviin on pitkä: erilaisesta tulee toinen, toisesta vastakuva ja vastakuvasta viholliskuva.

2. Erilaisuuden havaitseminen kuuluu osaltaan kaikkeen määrittelyyn koska vastakohdat (saattavat) määrittää loogisesti toisiaan.

3. Ideologiseen erillisyyteen johtava toiseuttaminen käynnistyy, kun itseä aletaan määritellä suhteessa toiseen, toisen vastakohtana. Lopputuloksena on tietoinen vastakuva. Viholliskuvia tulee niistä vastakuvista joiden katsotaan uhkaavan itseä.

4. Ryhmän olemusta tarkasteltaessa lähdetään tavallisesti siitä, miten jäsenet ryhmänsä käsittävät. Itsemääritttely toimii ryhmän virallisena julkisivuna ja aatteellisena oikeuttajana Yhteisiksi katsotut piirteet, arvot ja tavoitteet ilmaistaan ensi sijassa myönteisinä lausekkeina. Ne kertovat siitä, minkä ja keiden hyväksi ryhmä toimii.

5. Toiminta jonkin puolesta jäsentyy kuitenkin aina myös toiminnaksi jotakin vastaan. Ryhmän jäsenyys konkretisoituu ryhmän sisä- ja ulkopuolisen eron havaitsemisessa. Me-ryhmän ulkopuolella on erilaisia ”muita” käsittävä toiseuden kategoria: sarja vastakuvia, joita syntyy, kun ei-toivotut piirteet ulkoistetaan ja heijastetaan pois itsestä.

6. Jos ryhmän muodostumisen taustalla on ollut kokemus uhatuksi tai sorretuksi joutumisesta, erilleen määrittelyn vastakuvat alkavat pian rakentua viholliskuviksi. Näitä oletettuja vihollisia vastaan ryhmää on vahvistettava: sen rajat on tiivistettävä ja sen sisäpuolelle jääneiden yhtenäisyyttä ja keskinäistä uskollisuutta tuettava.

7. Niitä ryhmän jäseniä, jotka odotettavissa olevassa taistelussa heikentäisivät sen selviytymismahdollisuuksia, aletaan myös pitää uhkana.

8. Täyttääkseen tarkoituksensa viholliskuvan on oltava sekä helposti tunnistettava että riittävän motivoiva. Tehokas viholliskuva on perusteltavissa sekä tunteisiin vetoava. Nämä ovat voimakkaasti yksipuolisia ja yksinkertaisia kuvauksia. Parhaiten tällaisen uhkakuva on tietenkin luotavissa kohteessa, jota ennestään tunnetaan huonosti.

Viholliskuvien keksimisessä kansallismieliset ovat onnistuneet oikein hyvin.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Sopii hyvin vassareiden ja vihreiden maailman kuvaan. Varsinkin tuo vihollisten löytäminen, ei tarvitse olla kuin neutraali jossain asiassa niin sinut kuvittellaan Natsiksi ja "ääri-oikeistolaiseksi"...

On muuten ihan hyviä poimintoja! Noinhan se usein on kun ihminen on jotain asiasta ääri-mieltä.
samaten toimii kaikki Feministit jne. Etsitään ja keksitään vihollisia ja vastakkain asetteluja paikoista joissa sitä ei ole.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Tuo viholliskuvien kuvailu on sinällään jokseenkin yleispätevää. Samat asiat pätevät, kun viholliskuvan maalaaja on vihreä, vasemmistoliittolainen, feministi, Ilkka Salo tai Arto Vihavainen. Ja klassinen manipulointimenettely on se, että kirjoittajan oma viholliskuva esitetään viholliskuvan maalaajana.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Viholliskuvien keksimisessä kansallismieliset ovat onnistuneet oikein hyvin."

Se on vähän pakko onnistua, nimittäin ilman viholliskuvia kansallismielisyydelle ei löydy uskottavia perusteita.

Viholliskuvia on suorastaan pakko luoda, sillä muuten kansallismielisyyttä ei voisi olla edes olemassakaan.

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

Federalistit, globilistit yms. vasta kovia viholliskuvia ovatkin luomaan. Näistä voidaan mainita Trump, Putin, ilmastonmuutos, äärioikeisto, oikeistopopulismi, ja tietysti kansallismielisyys niin kuin havaitsemme tässäkin blogissa. Ilman näitä esim. EU-integraatiota ei voitaisi mitenkään perustella kansalaisille.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Näistä voidaan mainita Trump, Putin, ilmastonmuutos, äärioikeisto, oikeistopopulismi, ja tietysti kansallismielisyys. Ilman näitä esim. EU-integraatiota ei voitaisi mitenkään perustella kansalaisille."

Niin, asia ei ole ihan niin yksinkertainen että kaikki viholliset olisivat vain mielikuvia.

Kun kansallismieliset ensin rakentavat mielikuvia siitä että heillä on vihollisia, heistä tulee sitten oikeita vihollisia niille joita he pitävät vihollisinaan.

Trump ja Putin ovat todellisia vihollisia, eivät kuviteltuja. He ovat maailmanrauhan vihollisia, ilmastonmuutoksen vastustajien vihollisia, globalisaation vihollisia ja kaikkien niiden ihmisten vihollisia jotka he ovat päättäneet valita vihollisikseen, jotta heidän kansallismielisyydelleen olisi katetta.

Ilman kansallismielisyyttä ja sen vaatimia viholliskuvia integraatioita ei tarvitsisi perustella, se olisi itsestäänselvyys.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #4

"He ovat maailmanrauhan vihollisia"

Edelleen Obama ja muut USA:n pressat ovat hyökänneet usemapaan valtioon kuin Trump.
Putin on samaa kastia kuin USA:n edeltävät pressat.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #6

"Edelleen Obama ja muut USA:n pressat ovat hyökänneet usemapaan valtioon kuin Trump.
Putin on samaa kastia kuin USA:n edeltävät pressat."

Ne entisetkin presidentit ovat olleet kansallismielisiä ja tarvinneet viholliskuvia. Tosin voi olla että niihin sotiin on ollut muitakin syitä, oikeita syitä, mutta näistä viholliskuvista ei ole ollut haittaa istuvien presidenttien suosiolle, niistä on ollut hyötyä.

Mitä Trumppiin tulee, niin hän on saanut paljon aikaan viholliskuvien osalta, EU, Nato, Kiina, Meksiko, Kanada. Viimeksi välit on kiristyneet Turkin kanssa.

On olemassa yksi maa jonka kanssa Trump on tosissaan yrittänyt tehdä tuttavuutta. Se on venäjä. Syyt tiedetään. Putin teki Trumpista presidentin. Nyt näyttää kuitenkin siltä että kongressi on ottanut tämän kosiskelun osalta ohjat pois presidentiltä.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Hyvin kommentoitu!
EU yrittää luoda kansallismielisyyttä EU:n viholliseksi.
Myös Suomen hallitus luo kansallismielisistä vihollisia.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #5

"EU yrittää luoda kansallismielisyyttä EU:n viholliseksi.
Myös Suomen hallitus luo kansallismielisistä vihollisia."

Ei EU:n tarvitse yrittää luoda viholliskuvia, koska ei ole mitään EU-kansaa, eikä siihen liittyvää kansallismielisyyttä, mitä pitäisi puolustaa viholliskuvilla.

Mutta sille EU ei mitään mahda että kansallsmieliset ovat valinneet EU:n vihollisekseen. Sille nyt vain EU ei voi tehdä yhtään mitään että se on kansallismielisten mielestä niiden vihollinen.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Tuo Ilkka Salon askelsarja 1-8 on yleispätevää psykologiaa. Demokratia on 60 vuoden ajan nojannut jatkuvaan kasvuun ja kaikkien veneiden, isojen ja pienten, kellumiseen korkeammalle elintason nousuvesissä.

Nyt vesi laskee ja jotkin paatit jäävät pohjamutiin kallelleen. Jokuhan sen läntisen arvoyhteisön pohjapropun aukaisi. Ja jos joku pienveneilijä valittaa, ajatellaan hänenkin liittyvän asiaan. Askeleet 1-8 on helppo ottaa kummassakin leirissä.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

Erilaisuus ei ole aina hyväksyttävää, mikäli se sotii moraaliasi vastaan.

Vanhana, paljon matkustaneena ja paljon kokeneena naisena voin sanoa, että nykyinen erilaisuuden puolusteleminen, varsinkin islamin puolusteleminen on humanismin ja demokratian kehitykselle turmioksi.

Erilaisuudessa on uhkansa. Herätkää humanismista realismiin, hyvät kanssaihmiset!

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

YK:n alkuperäiskansojen julistuksessa etnonationalismi on aivan hyväksyttyä - se on kansojen oikeuksia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset