IlkkaSalo kaikenlaista kritiikkiä

Erään kansalaisaloitteen johdosta

Aito Avioliitto ry:n entinen puheenjohtaja Jukka-Pekka Rahkonen pääsi esittämään näkemyksiään eduskunnan lakivaliokunnassa 27.10.2016 alkuun panemansa (toinen alkuunpanija oli Pasi Turunen) kansalaisaloitteen tiimoilta.

Tässä kirjoituksessa käsittelen Rahkosen retoriikkaa ja muita hänen puheestaan johdettavia ilmiöitä.

Heti puheen litteroinnin ensimmäisessä kappaleessa Rahkonen esittää todentamattoman väitteen siitä, että 1960- ja 70-luvuilla monet uskoivat kommunistien valheisiin vapaudesta ja tasa-arvosta. Rahkonen ei kuitenkaan spesifioi, mitä juuri hän tarkoittaa vapaudella ja tasa-arvolla. Sen sijaan Rahkonen pelkistäen väittää, että kommunistien päämääränä olisi ollut samapalkkaisuus. Näin ei todellisuudessa tapahtunut. Kommunistien enemmistö kyllä vaati oikeudenmukaista palkkausta: Sellaista palkkausta että palkka takaisi riittävän toimeentulon. Tuliko Rahkoselle jotenkin yllätyksenä, että myös porvaripuolueet ajoivat tuolloin samaa asiaa? Tavoitteen saavuttamisen menettelytavoissa näkemykset kyllä erosivat.

Puheensa avauksessa Rahkonen ei muodosta mitään yhteyttä esittämänsä hypoteesin ja kansalaisaloitteen välille.

Tämän dramaattisia sanankäänteitä sisältävän avauksen jälkeen Rahkonen jatkaa samasta aiheesta kolmen kappaleen verran. Erilaisten aasinsiltojen kautta hän pääsee siihen, että kommunistien vapautta ja tasa-arvoa painottava retoriikka (Rahkoselle tämä tarkoittaa samapalkkaisuutta) olisi yksinomaan johtanut Neuvostoliiton hajoamiseen. Kompleksisille ilmiöille ei voida koskaan esittää mitään yksittäistä syytä; usein syytä/syitä ei pystytä verifioimaan lainkaan.

Edellä olevan Rahkonen mahdollisesti tarkoitti pohjustukseksi väitteelle, jonka mukaan vasemmisto olisi syyllistynyt petokseen tasa-arvopyrkimyksissään. Vasta tässä vaiheessa mainitaan sanapari tasa-arvoinen avioliittolaki.

Rahkonen sanoo: Aivan samoin kuin tasa-arvoinen palkka kommunismissa tarkoitti todellisten työn tulokseen liittyvien arvojen täydellistä mitätöimistä, vasemmistolainen "tasa-arvoinen" avioliittolaki todellisuudessa väittää, ettei isyydellä ja äitiydellä ole enää mitään erityistä merkitystä. Jos isyys ja äitiys ovat täysin korvattavissa sukupuolineutraalilla vanhemmuudella, isyydellä ja äitiydellä ei ole tosiasiallista arvoa. Vain sukupuolineutraali huoltajuus tai vanhemmuus on silloin enää merkitsevää.

Tuossa Rahkoselta poimitussa sitaatissa ei ollut mikään faktuaalisesti totta. Tasa-arvoinen avioliittolaki ei käsittele vanhemmuutta. Sen liitännäislait kyllä tekevät niin. On vaikea löytää kausaalisuutta tai edes korrelaatiota (Rahkosen oletusta seuraten) siten, että tasa-arvoinen avioliittolaki olisi muinaisten vasemmistolaisten retoriikasta johdettavissa. Rahkonen tekee ison oletuksen ilmiöiden paralleelisuudesta. Faktuaalisesti yhteyttä ei löydy.

Tässä vaiheessa ollaan jo puheen litteroinnin toiselle sivulla, jossa Rahkonen esittää teesin: Isättömyyden haitalliset vaikutukset lapselle ovat sosiologisen tutkimuksen vahvimmin todistettu tosiasia. Mistään muusta yksittäisestä asiasta ei ole niin paljon tutkimusta ja todistusaineistoa.

Oletan tuossa Rahkosen käyttävän liioittelua retorisena tehokeinona. Sosiologian tieteenalana on niin laaja, että on tuskin perusteltua sanoa yhtään mitään jotakin vain yhtä ilmiötä koskevan tutkimuksen todistusvoimasta verrattuna kaikkiin muihin sosiologian alaan kuuluviin tutkimuksiin kollektiiivsesti. Rahkosen väite isättömyyttä koskevasta tutkimuksesta olisi vaatinut jonkin perusteen tuekseen. Tuossa muodossa esitettynä se on vailla vähäisintäkään tieteellistä relevanssia.

Sitten Rahkonen palaa työn samapalkkaisuutta koskevaan oletukseensa rinnastaen sen avioliittolakiin seuraavasti: Jokainen yksilö voi nyt solmia avioliiton täsmälleen samoin ehdoin tai rekisteröidyn parisuhteen täsmälleen samoin ehdoin, oman vapaan valinnan mukaan.

Tuo Rahkosen puheesta poimittu sitaatti on paljonpuhuva. Kyse on siis siitä, kuka (ja missä olosuhteissa) voi käyttää parisuhteestaan käsitettä (nimeä) avioliitto. Rahkonen  kansalaisaloitteen alullepanijana haluaa yksinoikeuden käsitteelle ja sen käytölle ja vielä siten, että käsitteen käyttöä rajoitetaan jo periaatteellisista syistä. Mitään faktuaalista perustetta käsitteen käytön rajoitukselle ei ole esittää.

Puheensa toisen luvun Rahkonen on otsikoinut: Valhe ihmisoikeuksista. Luvun sisältö ei kuitenkaan tue otsikon väitettä.

Rahkonen esittää, että politiikoista mm. Alexander Stubb, Ville Niinistö, Paavo Arhinmäki ja Antti Rinne nimesivät tasa-arvoisen avioliitolain ihmisoikeuskysymykseksi. Tästä poliitikkojen kannanotosta Rahkonen johtaa mediaa koskevan salaliittoteoriaan rinnastettavan väitteen: Heistä kukaan ei perustellut väitteensä todenperäisyyttä ja median edustajat eivät kysyneet kertaakaan perusteluja! Journalismin tehtävä olisi vaatia tällaisessa tilanteessa perusteluja ja puuttua suoranaisten toistuvien valheellisten väitteiden esittämiseen yleisölle, mutta meillä ei ole ollut enää vuosikymmeniin todellista journalismia. Toimittajat ovat epärehellisiä ja heillä on poliittinen agenda.

Tuossakaan Rahkosen lausunnossa ei ollut mitään faktuaalisuutta. Em. poliitikot eivät ole juristeja, jotka pohtivat pelkästään esim. ihmisoikeuskysymyksiä työkseen. Poliitikot esittävät näkökantansa heillä käytettävissä olevien tietojen ja oman ymmärryksensä perusteella. Rahkonen jättää ehkä tarkoituksellisesti mainitsematta, että myös hänen näkemystään myötäileviä näkemyksiä esitettiin ja näitä näkemyksiä esitettiin erityisesti kristillisillä mediakanavilla mm. kristittyjen kansanedustajien toimesta. Eivätkö ne olekaan osa mediaa? Edelleen ainakin Päivi Räsänen sai huomiota myös valtamediassa. Rahkosen hypoteesin kumoaja on helppo löytää. Aina kun puhutaan universaalikvanttoreista (kaikki toimittajat…) vaaditaan tiukkaa näyttöä periaatteella: poikkeukselliset väitteet vaativat poikkeuksellisen vahvaa evidenssiä tuekseen.

Tämä jälkeen seuraa yksi harvoista Rahkosen esittämistä faktoista: Todellisuudessa mikään ihmisoikeusasiakirja ei edellytä, että kahden samaa sukupuolta olevan pitää saada solmia avioliitto keskenään! En tunne kaikkia ihmisoikeusasiakirjoja ja tuskin niitä tuntee Rahkonenkaan. Tämäkin yleistys jää siis hieman kyseenalaiseksi. Oletetaan kuitenkin sen olevan totta. Monen maan lakeihin on silti kirjattu maakohtaisia lakeja ihmisoikeuksista, jollaiseksi monessa maassa myös tasa-arvoinen avioliitto lasketaan.

Lähimmäksi faktuaalisuutta päässeen väitteensä Rahkonen upottaa heti tämän jälkeen: Mutta aito avioliitto sen sijaan on lasten ihmisoikeuskysymys. Lapsen pysyvä ihmisoikeus on saada kasvaa isänsä ja äitinsä muodostamassa ehyessä perheessä.

Tuohon sitaattiin sisältyy monta käsitteellistä probleemaa. Avioliitolle annetaan attribuutti ”aito”. Aitoutta ja autenttisuutta on pohdittu vuosituhansia, eikä asiasta ole yksimielisyyttä. Mikään ”aitouteen” liittyvä määritelmä ei ole kattava, riittävä tai välttämätön. Kun lausunto annetaan niinkin arvovaltaiselle taholle kuin eduskunnan lakivaliokunnalle, niin tällaisilla semanttisilla seikoilla on merkitystä, jos oletetaan lausunnolla olevan vaikutusta lakivaliokunnan muodostamaan kantaan.

Edelleen on kyseenalaista, mitä lasten ihmisoikeuskysymyksillä lopulta tarkoitetaan. Kaikki mitä lasten ihmisoikeuksista on sanottu, on tavalla tai toisella aikuisten muotoiluja siitä, mitä aikuiset ajattelevat lasten (ihmis)oikeuksien tarkoittavan. Tiedossani ei ole, onko asiasta tehty kattavaa tutkimusta, jossa lapsilta itseltään olisi kysytty, mitä he itse ajattelevat oikeuksistaan.

Lapset eivät ole juridisesti yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä, koska heidän oikeustoimikelpoisuutensa ei katsota olevan riittävän. Kognitiiviset kyvyt eivät ole myötäsyntyisia. Täten lasten oikeuksien toteutumisesta vastaavat aina aikuiset. Aikuiset vastaavat myös aina lasten oikeuksien muotoiluista; erityisesti silloin kun oikeudet tulevat osaksi sitovaa lainsäädäntöä.

Ihmisoikeuden pysyvyys on sekin erittäin problemaattinen. Vaatii jo melkoista revisionistista historiankirjoitusta, jotta jostakin oikeudesta voitaisiin kirjoittaa koherentti kertomus siten, että tuo oikeus olisi jollain tavalla ollut aina olemassa ja tulisi aina olemaan. Tällaista oikeutta historia ei tunne. Oikeudet ovat aina sosiaalisia konstruktioita, jossa yhteisö myöntää sopimuksellisesti jäsenilleen oikeuksia (ja asettaa velvollisuuksia). Oikeudet ovat ensisijaisesti mielensisältöjä, jotka heijastavat kunkin ajan tapoja ja tottumuksia, toisinaan myös ideaaleja. Mitään metafyysisiä oikeuksia ei tarvitse olettaa.

Edelleen ehyt perhe siinä merkityksessä kuin Rahkonen sitä käyttää, on sekin historiallisesti varsin nuori, korkeintaan muutaman sata vuotta. Dokumentoidun ihmiskunnan historiassa ”perhe” on saanut milloin mitäkin muotoiluja. Edes kristillisen hegemonian aikana perhe ei käsitteenä ole ollut yksiselitteinen. Perheelle annettu attribuutti ”ehyt” kohtaa samanlaisia semanttisia vaikeuksia kuin attribuutit ”aito” ja ”pysyvä”.

Täten on päästy litteroinnin kolmannelle sivulle.

Kolmannessa luvussa Rahkonen esittää varioiden aiemmin esittämästään oletuksia. Perusteluja kannalleenn Rahkonen ei tässäkään yhteydessä esitä: Hän vyöryttää argumentteja annettuina ”faktoina” pystymättä esittämään mikä tekee niistä faktoja.

Puheensa neljännessä luvussa Rahkonen esittää perusteettomia uhkakuvia.

Sukupuolineutraalia avioliittolakia on käytetty mielipidevainojen työkaluna niissä harvoissa maissa, joissa sen yhteiskuntakokeilu on viime vuosina käynnistetty. Ja sukupuolineutraalin ideologian nimissä lapsille on tehty merkittävää henkistä väkivaltaa.

Jälleen kerran poikkeuksellinen väite tarvitsee poikkeuksellisen vahvaa evidenssiä. Tällaista Rahkoselle ei ole esittää. Sen sijaan hän esittää erään palopäällikön tarinan hypoteesiaan tukevana väitteenä. Tuota episodia on mm. Paholaisen asianajaja käsitellyt omassa blogissaan, joten en toista sitä tässä yhteydessä. Linkki kirjoitukseni lopussa.

Tämän jälkeen Rahkonen esittää joukon eri julkaisuista poimimiaan esimerkkejä. Yksikään esimerkki ei ole tieteellisestä julkaisusta vaan populaarista sanomalehtiartikkelista tms.

Rahkosen tulilinjalle joutuu Opetushallituksen kouluille laatima tasa-arvo-opas. Täällä Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla Juho Antikainen on jo käsitellyt aihetta aiemmin, joten on toista sitäkään tässä yhteydessä. Esimerkkinä Rahkosen retorisista tehokeinoista toimikoon seuraava:

Olemme nähneet tätä jo nyt opetushallituksen laatimassa umpikommunistisessa ”tasa-arvo on taitolaji”- oppaassa, vaikka sukupuolineutraali avioliittolaki ei ole edes voimassa vielä.

Rahkonen ei tässä edes halua peitellä alulle panemansa kansalaisaloitteen poliittisia motiiveja. Poliittisen agendansa Rahkonen lyö lukkoon johtopäätöksissään:

Koti, uskonto ja isänmaa, ovat olleet arvot, joille Suomi on rakennettu. Niitä on yritetty vasemmiston taholta aina väsymättä hajottaa. Oikeiston on löydettävä uudelleen itsensä sekä nämä korvaamattomat arvot ja niiden todellinen merkitys. Oikeiston on ymmärrettävä, että vasemmistolla on rintama koossa ja yhteinen agenda yli nykyisten puoluerajojen ja tämä sukupuolineutraalius on hyökkäys kotia: perhettä, avioliittoinstituutiota vastaan. Monikulttuurisuusutopia ja globalismi ovat hyökkäys isänmaatamme: omaa kansallisvaltiotamme vastaan. Islamisaation edistäminen on hyökkäys juutalaiskristillisiä juuriamme, uskoamme ja arvojamme vastaan. Nämä kaikki vasemmiston yhteiskuntaa tuhoavat hyökkäykset on pystyttävä torjumaan yhdessä rintamassa. Niistä ei voi poimia vain jotakin, ilman että sillä poimimisella samalla vahvistaa vasemmiston asemaa myös muilla alueilla.

Suorastaan häkellyttävää retoriikkaa. Kun Rahkonen on täten paljastanut salaliiton, niin se lakkaa olemasta salaliitto

Lakivaliokunnassa käytetyistä puheenvuoroista Rahkosen puheenvuoro oli ehdottomasti mielenkiintoisin.

 

Rahkosen puheen tekstin voi lukea tuolta:

https://www.dropbox.com/s/zmlk6gre79vtiim/puhe-cleaned.pdf?dl=0

Paholaisen asianajajan aihetta koskevan blogin taas tuolta:

http://paholaisen-asianajaja.blogspot.fi/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat